Sivut

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Aitaprojektia


Pitäisi jonkinlaista aitaa aloittaa rakentamaan, kunhan maa sulaa ja kelit lämpenevät. Onhan meillä toki pensas- ja verkkoaita koko pihan ympäri, mutta portti puuttuu. Meillähän on ollut suunnitelmissa tehdä ajoportti pihaan jo muutaman vuoden, mutta jotenkin se ei ole koskaan kauheasti innostanut. Inhottavan hankalaa aina availla ja sulkea porttia, kun tulee autolla pihaan. Saatika talvella, jos pitää ensitöikseen aloittaa lumityöt että saa edes portin auki. Leveä portti vaatii myös melko tukevat perustukset.
Olemme puntaroineet useampia vaihtoehtoja jo pidemmän aikaa, kunnes ihan lähipäivinä saatiin kuningasajatus, ei tehdäkään ajoporttia, vaan rajataan etupihalta alue lauta-aidalla ja siihen ainoastaan kapeat kävelyportit. Piirtelin Landscapella hieman hahmotelmaa.



Etupiha rajattaisiin siis kuistin nurkasta luiskan päälle ja siitä kohta pihan sisääntuloa. Toinen aidan pätkä tulee talon nurkasta roskakatoksen nurkkaan ja molempiin tulisi sitten vaan ne kapeat kävelyportit. Pari autoa mahtuu silti vielä tuohon aidan toiselle puolelle ja etupihan saisi samalla hieman sulkinaisemmaksi. Nythän se on ollut jotenkin liian avara tai en tiedä mikä siinä on häirinnyt. 
Aidan pihan puolelle olisi myös tarkoitus (ehkä) tehdä kukkapenkki jäljellä olevista muurikivistä. Mutta katsotaan nyt miten paljon saa aikaiseksi. 
Mutta siis tämmöiset aitasuunnitelmat, ainakin toistaiseksi on vielä hyvä idea! :) Siis jopa Joukosta.


perjantai 27. maaliskuuta 2015

Risutöistä innostuneena


Nyt kun innostui risutöistä, niin kävin keräämässä hieman tuoreempia koivunoksia ja vääntelin niistä tämmöisen koristeen. Risukko on vedessä ja näihin oletettavasti tulee lehdet jossain vaiheessa.


sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Risusavotta

Meillä on ollut pihalla metallinen, minkälie kori, jossa on ollut milloin mitäkin. Välillä ihan köynnöstukena, välillä on laitettu ruohomättäitä nurinpäin ja kukkia sisäpuolelle. Tänä keväänä päätin, että nyt kerätään koivunoksia ja punotaan niistä vähän siistimpi istutuskippo.


Aika hieno tuli, vaikka itse sanonkin. :)Nyt vaan odotellaan sitä kesää ja sitä, että pääsee tuonne istuttamaan jotain.

Kuvatuksia takametsästä





keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Joutsenet ovat täällä taas

Eipä ne kovin kauaa poissa viihtyneet, kun viimeiset taisi lähteä joulukuun alussa ja tänään saapuivat ensimmäiset. Toivottavasti ei tule enää kovin paljoa pakkasta.





sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Maaliskuun aloitus hohhoillen


Päivitykset mennyt hieman koirapainoitteiseksi, mutta näin tästä alunperin remonttiblogista tuli ensin puutarhablogi ja sitten lisääntyvissä määrin päivityksiä koirista, yleensä kun ne nukkuu tai käy lenkillä. :) Lupaan parantaa tapani, kunhan tästä taas kevät etenee ja pääsee ulos touhuamaan.
Olenhan mie jo jotain siemeniäki kylvänyt, mutta en ole kuvaa muistanut ottaa, ehkä sitten seuraavaan postaukseen.