Sivut

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Jäällä ulkoilua


Harvassa ovat tänä talvena olleet tämmöiset kelit, joten uloshan se oli lähdettävä.














perjantai 6. helmikuuta 2015

Pihalyhty kuistilta eteiseen


Ostin muutama vuosi sitten kuistille vähän siistimmän lyhdyn, mutta eihän siellä mitään kynttilöitä viitsi poltella. Ainoastaan tuikkuja viitsii laittaa, mutta muista pidemmällä paloajalla olevista hiipii pelko, että kynttilä unohtuu sinne palamaan. Yhden talven lyhdyssä oli led-valot, mutta en tykännyt oikein siitäkään.
Nyt on lyhty nostettu eteiseen ja kun on näkyvillä, niin viitsii jopa poltella jotain siellä.




tiistai 3. helmikuuta 2015

Talvista pihamaisemaa

Jos ei taaskaan joulun tietämillä ollut juuri lunta maassa, niin sen jälkeen on kyllä tullut melko reippasti. Takapiha on täynnä hauskan näköisiä polkuja, kun ei enää jaksa koko takapihaa kolata.


Jasmikepensashan se siinä taipuilee lumen painosta. Onneksi tämä on semmoinen pensas, joka ei juuri itteensä ota. Toimii samalla myös lintujen suojapaikkana. Tämä pitäisi varmaan keväällä leikata, sen verran jo ränsistynyt.