Sivut

torstai 29. lokakuuta 2015

Kuistille uusivanha lipasto

Jännä juttu vaikka on kohtalaisen iso talo ja vaan pari hassua asukasta koirineen, niin silti jossain vaiheessa alkaa olemaan lisää säilytystilaa vailla. Tehtiin sisäremontin aikana iso puulaatikko kuistille, jonka alkuperäinen tarkoitus piti olla polttopuiden säilytys, mutta eihän siinä sitten ihan silleen käynyt. Puulaatikko on kerännyt sisäänsä sen jälkeen kaikenlaista roinaa koirien hihnoista ja alustoista, miun työkamppeista jne. lähtien. Viime aikoina on alkanut tuntumaan, että jonkinlainen lipasto tai kaappi pitäisi saada, että saisi edes vähän järjestykseen tavaroita.
Yritin ensin metsästää tutuilta, jos sattuisi olemaan joutilaana tai pois heitettävänä ja jossain vaiheessa mietin ihan uudenkin ostamista.
Kerran ohi kävellessä huomasin, että naapurin pihassa on valkoinen lipasto. Laitoin hänelle samantien viestiä ja jätteeseenhän se oli menossa. Joten siitä sitten meille lipasto. :) Lipasto on vanha, täysipuinen ja tietysti ilman mitään mekanismia laatikoissa, mutta ei haittaa. Täyspuisena kestää ikuisuuden.
Hion ja pesin pinnat ja irrotin vanhat, osin rikkinäiset vetimet. Sitten vaan maalia pintaan pari kerrosta ja uudet vetimet kiinni. Ja näin. :) Nyt on edes vähän enemmän säilytystilaa kuistilla ja onhan se ihan hienokin. Lipaston vieressä on lattialla on miun syksyllä tekemä puulaatikko, josta piti ensin tulla sytykkeiden säilytysloota takan viereen, mutta aina noista puisista tulee niin raskaita, että odottelee nyt lopullista säilytyspaikkaa tuossa kuistilla.


tiistai 20. lokakuuta 2015

Terassilaudoitusta vaille valmiina


Nyt olisi pergolassa tolpat perustukset ja tolpat paikoillaan. Kaikkia kuutta tolppaa varten on ensin valettu betoniset perustukset jossa tolppakenkä. Luulisi kestävän kasassa. :)
Seuraavaksi pitäisi ruveta suunnittelemaan terassilaudoitusta harkkojen ja laattojen päälle. Pikkuhiljaa, tosin on nyt jo tehty paljon pidemmälle mitä alunperin oli suunnitelmissa tänä syksynä.


Kuvissa oikeanpuoleisen etutolpan vieressä on vesijohdon suojaputkea, joka pitäisi vielä kaivaa maahan vieressä olevaan grillipaikkaan asti. Putkeen sisälle tulee maakaapeli. On nyt vaan kaivettu pergolan reunan kohdasta maahan, että saapi ruveta terassin rungoa tekemään, eikä tarvitse sen jälkeen enää siitä kohdasta kaivella.


Laitellaan lisää kuvia, kunhan hommat edistyy.

lauantai 17. lokakuuta 2015

Vapaa-aika pelkkää pergolaa..

Perustukset olisi paikoillaan, joten eikun sitten tolppia kiinni. Tolpat on tehty kahdesta valmiiksi sahatusta 50x100 puusta jotka kiertelin pulteilla toisiinsa. Tolppien päälle tulee vielä verhoilu, jotta niistä saisi hieman siistimmät ja vankemman näköiset. Insinöörin syvällä rintaäänellä väittäisin, että eiköhän tuo kasassa pysy noillakin. :)


 
Neljä tolppaa jo paikoillaan. Vielä pari tolppaa kiinni ja sitten hankkimaan huopaa, jonka asettelun jälkeen voikin aloittaa terassin rungon kiinnittämisen. Tästä pisteestä eteenpäin helppoa ja nopeaa, niin tyytyväinen fiilis.



Hiekkaa tilattiin myös lisää, että saa juuriesteen päällisen täytettyä. Hyvä palvelu täällä maalla, kun tilaat kuormallisen hiekkaa, niin se on parin tunnin päästä jo pihassa. Ja kyseessä kuitenkin lauantaipäivä. :)


maanantai 12. lokakuuta 2015

Terassin uudet kalusteet

Tein itse ja säästin mentaliteetillä päätyterassi sai uudet kalusteet. Eli ihan itse tehdyt alusta loppuun. Pöytä on tehty pari vuotta sitten tehdystä laatikosta, jota nyt hieman tuunattu. Ihan kivat tuli, vaikka itse sanonkin. Penkki saa toivottavasti ensi kesänä vähän pehmustetta.

Terassin vanhat kalusteet, lähinnä tuolit menevät ensi kesänä pergolan täytteeksi.



sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Pergolan perustukset

Nyt olisi harkkojen ja laattojen alle tulevat alueet kaivettu mullasta ja korvattu hiekalla. Vielä hieman pohjan tasaamista, juuriesteen levitys ja sitten vaan harkkoja ja laattoja korkoon ja pergolaan pystyyn.


Meidän vanha herra on kovin kiinnostunut terassilla vielä hetken olevista tomaateista. Näkeehän noista, että pakkasta ovat jo saaneet, mutta kun ei ole kerinnyt niitä vielä pois viemään. Tämä koiruus läpsii tomaatit alas ja syö ne. Toinen koirista taas syö kaikki herneet ja se kolmas... se syö ihan mitä vaan. :)