Sivut

maanantai 29. lokakuuta 2012

Roskakatoksen nikkarointia

Aina menee melkein viikko, että saa jotain lisää aikaiseksi, kun iltaisin ei näe enää yhtikäs mitään. Eli pihahommat odottaa aina viikonloppua, eikä meillä tässä oikein muuta olekaan kun pihahommia, joten hitaasti etenee.
Viime viikonloppuna saatiin kuitenkin roskakatoksen tolpat ja laudoitus paikoilleen. Onhan sekin kait tyhjää parempi, vai? :)


Verhoilu tehtiin samasta vinovuorilaudasta mitä on kuistikin, nurkkiin tulee valkoiseksi maalatut laudat ja kattoon sama profiilipelti mitä on koko torpassa. Ovea ei meinattu katokseen vääntää, ainakaan vielä tähän lähtöön, kunhan nyt jokin katto edes olisi pään päällä.



Vielä pitäisi lähteä puutavarakauppaan, että saisi myös katon valmiiksi ennen talvea. Kattoon tuleva pelti on jo valmiina odottelemassa ja samaten nurkkalaudat. Lattiakin olisi tietysti kiva, mutta joudutaan sen kanssa odottamaan sitä sorakuormaa, jota ei ole vielä edes tilattu. Lattian korkoa varten tarvitaan ympäröivän pinnan korko, että roskajannut saavat astioita helposti siirreltyä ilman kiroilua. Mutta ehkä tässä vielä joutaa ennen pysyvän lumen tuloa, toivottavasti ainakin... :)

Tulipahan tuosta takana olevasta pensasaidan raadosta mieleen, että sitäkin piti jossain välissä leikata. Noinkohan jäi keväälle. Sanoivat liikkeessä, että marjatuomipihlajaa voi leikata myös syksyllä, mutta eipä ole sitäkään kerinnyt tekemään.



lauantai 20. lokakuuta 2012

Hakattaiskos välillä vähän kiviä?

Otsakkeen mukaisesti jälleen on naputeltu, niin niitä kiviä meinaan. :)

Laatoituksen vierestä sadevesikaivon ympärystä.

Laatoituksen viereinen porras
Oli pakko kehitellä pienen laatoitetun alueen viereen jokin porras, kun olisi muuten pitänyt maa luiskata kauhian jyrkäksi siitä kohtaa ja olisi saattanut olla talvella inhottava liukastella alamäkeen. En tiedä miten kätevä tuo porras on jatkossa, mutta tulipa nyt kuitenkin tehtyä.


 Tuli samalla myös saumattua kuivabetonilla koko roska. Yllä olevassa kuvassa vielä kastelematta ja alla kasteltuna. Enemmän jää alla olevan näköiseksi, tosin on siinä hieman märkä, mitä nyt ei, toivottavasti ainakaan, jatkossa jatkuvasti ole. :) Kunhan nyt nuo kivihommat saisi valmiiksi, niin voisikin sitten tilata lisää mursketta. Toivossa on hyvä elää, mutta pitäähän sitä tavoitteita olla. :)



tiistai 16. lokakuuta 2012

Betoniportaan nousu ja tuho!

Naapuri kerkesi vihdoin viikonloppuna kaivurin kanssa hävittämään porrasta.Ensin oli puhetta, että porras olisi nostettu traktorin perään, mutta olikin sen verran suuri, joten päädyimme ronskisti hautaamaan sen keskelle pihaa. Tuskin se siellä ketään haittaa, maaperäkään kun ei ole routivaa.

Ensin kaivetaan viereen kuoppa.

Johon pyöräytetään porras.

Hakataan hajalle.

Ja hiekat päälle. 

NOIN!

Maata pitää vielä hieman muotoilla, mutta kunhan nyt saisi tuon kivikasan tuosta siirrettyä johonkin. Samaten kuistin sokkelin vierestä pitäisi vielä piikata pintaa pois, kunhan nyt joutaisi sinne konevuokraamoon. Tuohon tulee sitten tilalle muurikivistä tehty istutusallas, kivetys sokkelin reunaan ja murske hiekan päälle. Kyä se siitä.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Naputinaputi

Eli kiveystä taas tullut naputettua eteenpäin.

Hieman jatkettu etupihan puolta.
Ja sokkelin vierustaa talon takasivulta.



Jouko kaivoi sadevesiputkea...
... ja tuunasi kivetyksen reunuksen laatoituksen viereiselle portaalle.


Hieman rupeaa jo talvi painamaan päälle. Olisi vielä miljoona ja yksi hommaa tehtävänä, mutta niin vaan meinaan aika loppua kesken. Kivikasat pitäisi ainakin saada ennen lumien tuloa hävitettyä ja samoin saumattua kivetystä. Meillä on suursäkillinen betonia pihassa, eikä se varmaan oikein kestä kovettumatta talven yli. Ja joka puolelta pilkistävät kivikasat saattavat talvella kolatessa aiheuttaa hieman ärräpäitä.


sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Mukulakivetystä etteenpäin

Viikonloppu ollaan melkein kokonaan keskitytty puretun portaan kohdan siivoiluun. Kivikasaa koitettu pikkuhiljaa siirrellä ja naputtaa toiseen paikkaan, ihan sinne viralliseen loppusijoituspaikkaankin, eli luiskaan.

Etupihan luiska valmis, vain saumaus uupuu.


Portaiden toinenkin reuna aloiteltu.

Selkä ja hartiat kyllä huutaa hoosiannaa, mutta ei auta valittaa. Noiden naputtelujen lisäksi piti lauantaina ajella nurmikko, kun rupesi taas olemaan viikatekunnossa ja hieman haravoida. Kivikasaakin saatiin melko paljon siirrettyä etupihalta pois, tai no ainakin vähän. Huvittavaa, kun alkukesästä vielä tuntui, että noinkohan tilattu kivikasa riittää ja nyt tuntuu, ettei kasa pienene sitten millään.

torstai 4. lokakuuta 2012

Betoniportaiden tuho

Meinasin ensin hakea konevuokraamosta sähkökäyttöisen piikauskoneen lainaan ja sillä sitten hajoitella porrasta osiin. Mutta satuimpa kysymään neuvoa paikalliselta louhijalta ennen vuokraamoon astelua ja louhija oli sitä mieltä, että ne sähkökäyttöiset laitteet on vähän rimpuloita ja että hällä on kunnon piikkausvehkeet traktorin perässä. Lupasi tulla vielä tekemäänkin ja sen lisäksi meikäläisen pomo lähti mukaan louhijan kaveriksi.

Tältä näytti ensimmäisen päivän jälkeen.
Kovinkaan joutuisasti ei käynyt homma siltikään. Terästä oli portaan ja sokkelin välissä vaikka kuinka ja paljon ja betonikin kuulemma niin kovaa ettei mitään järkeä. Rupesi kyllä jo hieman hävettään se, että olin mitään näiden purkamisesta puhunut kenellekään, sen verran tuskailivat ja manasivat portaita päivän mittaan. Mutta lahtökohdat huomioonottaen melko paljon saivat kuitenkin päivän aikana tehdyksi. Yllä olevassa kuvassa portaat on jo melkein sokkelista irti.

Tämä näky odotti, kun tänään tulin töistä kotiin.


Siinä nyt ovat mahallaan. :)

Muutama teräs siellä törröttää...

Suuren suuret kiitokset Kari ja Jouni. Vielähän tuohon jäin noin 15 cm kaistale betonia, joka on sokkelissa kiinni, mutta pitää ensin korjata sokkeli paikalleen ja vasta sen jälkeen piikata loput pois. Nyt pitäisi sitten odotella, että naapurin mies kerkiäisi kaivurin kanssa repiin tuon portaan raadon pois ja korjaamaan rikkomansa sokkelin.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Portaat nurmelle

Mukulakivetystäkin on taas saatu jonkin verran eteenpäin. Saumaaminen tosin vielä uppuu, kun ei oikein ole ollut kelejä. Pitäisi olla suht kuivaa, ettei saumaan laitettava betoni jämähdä samantien ja sotke kiviä, mutta kuivaa keliä on saanut tänä syksynä todellakin odotella. Saatiin kuitenkin tehtyä soralta nurmelle johtava porras. Tuo onnistui pienessä tihkusateessakin, kun upotettiin kivet suoraan maakosteaanbetoniin ja ja saumaan lisättiin vielä vähän kuivabetonia ja kasteltiin koko roska. Hyvä tuli, vaikka itse sanonkin. Tai ainakin kelpaa meille. :)