Sivut

maanantai 28. kesäkuuta 2010

Bonolan syntyhistoria

Meidän torppahan sijaitsee vanhan Lappeen maatalouskoulun pihapiirissä, joten tontti lohkottiin kesällä. Kuten kaikki tietävät, niin lohkomisen yhteydessä tilalle tulisi aina antaa joku nimi. Sitähän sitten aina remontin keskellä mietittiin ja aina palattiin siihen samaan, eli Bonola. Kun oli se varsinainen tilaisuus kaupungin toimistolla, niin edelleen meillä oli mielessä vaan se yksi ja ainoa nimi ja niinhän siitä sitten tuli Bonola. Tuntui sopivan passelisti, koska talomme sijaitsee Monolantiellä ja meidän vanhin ja se tärkein pieni haukkumme on nimeltään Bono. Ja näin siis sai meidän torppa nimensä.  :)

Kovinkaan kovaäänisesti en ole kehdannut sitä kylillä huudella, pitäisivät Simolan ukot meikäläistä varmaan aikamoisena huuhaatyyppinä, mutta siltikin nimi on mielestämme aivan loistava.

Bono keväisellä Bonolan pihalla

Timbeerrrrr

Ennen kuin saadaan aitataimia tontin nurkalle istutettua, niin pitäisi sieltä kaataa yksi koivu alas. Koivu on niin rajalla eikä oikein ole mitään järkeä lähteä aitaa istuttamaan ihan siihen viereen, tuskin tulisi kovin hyvin siinä kasvamaan. Joten koivu alas ja taimia tilalle.


Eli kuvassa suoraan edessä näkyvä koivu, tuo mikä on ton grillikatoksen edessä, lähtee nurin.


Kun on tehokas "metsuri" asialla, niin kaatuu sen verran nopeasti, ettei kerkiä edes kuvia ottamaan. Joten siinä se nyt on alhaalla. Kyllä tuollakin jonkin aikaa lämmittää tupaa. :)

Meillä oli myös vieraita juhannuksena, kun kasvattajan urokset olivat hoidossa. Siinähän sitä sitten oli uroksia remontin keskellä, meidän ukot ja vielä ne toisetkin ukot. Selvittiin kuitenkin juhannuksesta ilman reikiä. :)

Apsu nauttii kesästä ja herkullisesta luusta.
Jannujen tuijottelua.


sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Makuuhuoneen remontti jatkuu

Juhannuksen tietämillä makuuhuoneessa oli seinät tasoitettu ja pohjamaalattu.
Muiden juhliessa kokkojen ympärillä meillä oli mukavasti aikaa laitella makuuhuoneeseen kattoa. Vanha paneelikatto olisi ollut kiva jättää ja käsitellä uudestaan, mutta vanhat naulan reiät, kummallinen luukku katossa sekä ja useat raot paneelien väleiddä olisi ollut tosi ikävä peitellä, joten päätimme vähän oikaista ja laittaa kokonaan uuden paneelin pintaan.



Katon asentamista

Noinhan tuo tuli valmiiksi, eikä mennyt kun muutama tunti

Vielä kun saisi sukulaismiehen vaihtamaan uuden ikkunan tänne, niin tää pääsis veteleen pintamaalia. Ei viitsi ennen ikkunan laittoa maalailla, jos raapivat kovasti seiniä ikkunan vaihdon yhteydessä.


Välillä piti vähän istua pihalla ja nauttia hienosta juhannuskelistä.


Välillä pitää syödä, että jaksaa...

Ja nukkua. Meidän hieno remonttimajoitus.

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Keittiön uudistaminen

Ensimmäisenä työnalla olivat keittiö sekä viereinen saunaosasto. Piti saada tilat mahdollisimman nopeasti semmoiseen kuntoon, jotta valufirma pääsee pumppaamaan massat lattiaan.

Vanha keittiö


Ikkunaseinältä kuvattuna, kuvassa näkyvä seinä kaadettu


Melkein kaikki keittiöstä purettu

Keittöstä siis purettiin muovimatto, poistettiin levyt sekä lasikuituvilla, jotka joku fiksu on sinne aikoinaan laittanut. Eristeeksi lisättiin reilusti ekovillaa vanhojen rinnalle. Koolauksia hieman suoristettiin, mutta muuta ei juuri lattialle tarvinnut tehdä, koska kaikki puut olivat todella hyvässä kunnossa.


Lattia laudoitettu ja seinät suoristettu


Lämmitysputket asennettu

Valu valmis, saarekeseinän runko paikoillaan ja pari kaappia seinällä

Lisää kaappeja paikoillaan

Tässä välissä pitää kyllä manata hieman meidän silloisia keittiöasentajia, eli samaista urakoitsijaa joka myös kylpyhuoneen parissa ahersi. Kukaan ei missään vaiheessa sanonut, että seinät olisi hyvä tasoittaa ja maalata ennen kaappien asennusta, ehei. Pojat aloittivat mitään sanomatta kaappien asentamisen, eikä työssä käyvillä ihmisillä ole aikaa joka minuutti olla vahtimassa. Olihan se toki mukava tulla eräänä päivänä työmaalle ja huomata, että kaapit on seinässä. Mutta tämän vaiheen jälkeen seinien tasoittaminen ja maalaminen oli kyllä aavistuksen hankalaa.







lauantai 19. kesäkuuta 2010

Seinien tasoittelua

Meikäkun ei ole koskaan harrastanut tuota seinien tasoittelua, niin kaverini Asta kävi konkarina hieman näyttämässä mallia. Hyvin näytti sujuvan hommat, tästä on hyvä jatkaa, kun sai jonnin verran neuvoja ja niksejä ammattilaiselta. Suuret kiitokset Asta. :)

Asta, tytöt, pojat ja mie

Pojista oli superhauskaa saada naisia kylään..

Uuno pitää tarkasti vahtia etuovella


maanantai 14. kesäkuuta 2010

Yläkerran WC:n purkamista

Koska alakerrassa oli toimiva WC, niin päätimme purkaa yläkerran vessan seinän ja samalla laajentaa vessaa aulan suuntaan.

Mukavan pirteä pieni wc


Seinä purettu ja vesijohdot vedetty lattian läpi


Yllä olevasta kuvasta näkee hyvin sen, miten pieni yläkerran veski oli alunperin. Onneksi yläkerran aulatilassa on reilusti "luppotilaa", johon sitä saa laajennettua kohtalaisen kivuttomasti.
Kylpyhuoneen parissa puuhastellut työmies rakensi uudet väliseinät odotellessaan kylpyhuoneen valun kuivumista.


väliseinän runko rakennettu ja lattia korjattu

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Saunaosasto etenee hiljalleen

Lattiavalu saatiin toukokuun lopulla ja sen kuivumista jouduttiin jonkin verran odottelemaan.
Alla olevassa kuvassa jo suihkutilan ja saunan väliseiniä rakennettu, nurkat ja muut rajapinnat vesieristetty "räteillä" ja osittain jo kertaalleen telattu.


Vesieristeitä laiteltu


Toisesta suunnasta

lauantai 5. kesäkuuta 2010

Makuuhuoneen remontointi


Toukokuussa aloitimme yläkerran makuuhuoneen purkamisen, siis huoneen josta tulee meidän makuuhuone.

Ulkoseinän levyt purettu ja patteri irti


Huomasimme tässä vaiheessa, että huoneesta ei olemassa yhtään "ennen" valokuvaa, joten pitää pärjätä ilman.


Valtaosa huoneesta jo uudelleen levytetty.

Monella varmaan pistää silmään yllä olevassa kuvassa se, miten seinän laudoitus on noin vinossa. Mutta katto ei ole tuolleen vinossa, eikä myöskään lattia, sen on vaan optista harhaa. Jostain kumman syystä seinä on rakennettu vinoon. Olisko tuossa ollut joskus joku aukko, mene ja tiedä.